Stanford vs Vaasa vs Mainz

Aika se vain kiitää ja toiset välikokeet lähestyvät. Tällä kertaa perustelen kuitenkin, miksi Stanford on hyvä paikka oppia. Ensinnäkin, ympäristö tekee paljon. Kampus on kaunis, kuten Vaasassa ja toisin kuin Mainzissa. Jos kulkiessaan kiinnittää huomiota, kasvit ja arkkitehtuuri ovat erittäin kauniita ja ilahduttavia. Mutta ihmisissä täällä on jotakin erikoista. 

Kuten saatatte tietää, Stanford ei ole pelkästään yliopisto. Se on elävä muistomerkki nuorena menehtyneelle Jr. Leland Stanfordille, jonka äiti omisti loppuelämänsä yliopistolle antaen tälle kaiken. Leland Juniorin vanhempien ajatuksena oli, että kaikki Kalifornian lapset voivat olla heidän lapsiaan. Näin jokainen opiskelija on tavallaan täällä adoptoituna ja Stanfordin perheen kasvatusperiaatteet näkyvät. Honor-koodin lisäksi hyvin selvästi erottuva periaate on: "Tee muille kuin haluaisit itsellesi tehtävän". Tämä elää jokaisessa opiskelijassa. Kunnioitus kanssaopiskelijoita kohtaan on aivan eritasolla kuin Vaasassa. Luku-/opiskelusaleissa on pääsääntöisesti työrauha. Alkuhypoteesina aina on, että toinen on fiksu ja mukava henkilö. Kaikki ovat kampusella todella avuliaita. Kaiken kaikkiaan kampuksella on vahvasti välittämisen tunnelma. 

Täällä ei tunneta akateemista vapauden ja vastuun tasapainottelua, joka ei muuten kovin hyvin Suomessa toimi, jos vertaa mihin kaikkeen voi päästä, jos siitä vapaudesta luopuu. Kursseilla opettaja määrää läksyt, kuten koulussa. Seuraavalle luonnolle on siis oltava luettuna seuraava kappale ja tehtynä määrätyt harjoitustehtävät. Toisinaan sen päälle on vielä muita tehtäviä samalta kurssilta. Tämän seurauksena, toisin kuin Vaasassa tai Mainzissa, jää sellainen olo, ettei opiskele yksin, koska luetusta tekstistä pääsee keskustelemaan kanssaopiskelijoiden ja "luennoitsijan" (pikemminkin ohjaaja, opettaja, oppi-isä..) kanssa. 

Kaikista eniten luksusta täällä on kahdenkeskiset tapaamiset englannin opettajan kanssa. Olen "edistyneiden maisteri/jatko-opiskelijoiden akateemisen kirjoittamisen kurssilla", jossa osallistujia on alle kymmenen (2 tulevaa maisteria ja loput PhD:tä tekemässä). Viikottaiseen tapaamiseen tuodaan itse monta kertaa oikoluettu oma teksti. Minun kohdallani kyseessä on pätkä gradustani, muilla se on pätkä tutkimusartikkelista. Oma mukava mausteensa on ollut siinä, että olen kyseisen opettajan ensimmäinen suomalainen opiskelija, vaikka hän on pitkään opettanut ESFL:ssa (English as Foreign Language) ja on myös kyseisen laitoksen johtaja. Eli tarjosin myös hänelle uutta materiaalia.

Täytyy myöntää, että vaikka kielipalvelyt yksikkö on jotain aivan huippuluokkaa Vaasassa, niin olen oppinut tällä kurssilla niin valtavan paljon enemmän. Oman tekstin läpikäyminen kasvokkain on paljon parempi tapa kuin korjauksien lukeminen paperista. Se on sallinut minun aivan uudella tavalla käsittää suomeksi kirjoittamisen ja englanniksi kirjoittamisen eroja: painotuksen, stressin ja vanhan informaation paikan sekä kappaleiden koostumuksen kohdalla. Kyseessä ei ole se, etteikö Vaasassa saisi kieltenopetusta natiiveilta, vaan henkilökohtaisempi ja vaativampi opetusmuoto, joka myös palkitsee paremmin.

Suorittamallani Matlabillä ohjelmoinnin kurssilla taas on kaksi välitenttiä, projektityö ja joka viikko palautettavat harjoitustehtävät, jotka vaikuttavat arvosanaan.  Tälläkin kurssilla vaaditaan paljon, mutta apua on myös tarjoilla. Viikon aikana järjestetään viisi "office houria", jolloin opettajalta tai TA (opetusavustaja) voi kysellä kaikkea aiheeseen liittyvää. He myös mielellään auttavat kotitehtäviin liittyvissä ongelmissa ja rohkaisevat esittämään kysymyksiä - myös sähköpostitse. Ei tällaista vain näkynyt Mainzissa eikä Vaasassa! Toisaalta, Stanford on kallis yksityiskoulu ja tänä vuonna USA:n paras college. Eli sinänsä vertaus ei ole ihan reilu. Olen tämän raportin kanssa täysin samaa mieltä siitä, että Stanfordissa saa rahoilleen vastinetta. On aivan ihanaa, kun pääsee purkamaan ja uudelleen asettelemaan lukemaansa kurssilla eikä tarvitse vain lukea slideja, jotka kuvaavat kirjan tekstiä. Toisaalta olen nyt aika erilaisilla kursseilla kuin mitä Vaasassa / Mainzissa tein. 

Vaasassa meneillään oleva oppiaineiden sulkeutuminen, jonka seurauksena mm. markkinoinnin ja johtamisen ja rahoituksen kursseille ei oteta ilman sivuainehakemuksen hyväksyntää tai pääainepaikkaa, on vierasta Stanfordissa. Täällä kandit saavat kokeilla vapaasti. Maistereillakin on vapauksia, mutta ainakin kämppiksilläni lukujärjestys on tiukkana alusta loppuun. He tosin tulevatkin jo työelämästä ja heille alan valinta on vanha juttu - kuten erikoistuminen oman alan sisällä.

Mutta yliopistoilu ei täällä rajoitu pelkästään akateemisiin aiheisiin, vaan täällä myös harrastetaan (mm. kuntosali on maksuton) ja kehitytään yksilöinä. Olen oppinut stressin sietoa ja torjuntaa (huom: en tarkoita työtä välttelemällä vaan olen saanut konkreettisia työvälineitä) aivan eri tavalla kuin mitä Vaasan hyvinvointiluennoista sai irti. Olivat nekin ihan hyviä, mutta täällä minut opetettiin esimerkiksi meditoimaan. Tutustuin myös joogaan, joka on oikeasti tuntuvaa urheilua. Ja tietysti, osallistuin kahdelle golf-kurssille ja swingini (sekä golfsanastoni) parantuu silmissä. 



Golf rangen tunnelmia!


Kampus on myös täynnä muita tapahtumia, kuten Jazz-musiikkia, taidetta ja viihdettä. Jonkin verran bileitäkin löytyy - tällä hetkellä eniten kesälukukauden vaihtareiden järestäminä. Suurin osa maisteri-&jatko-opiskelijoista ei yksinkertaisesti ehdi moiseen. Sen sijaan heitä näkee kirjastossa ja lenkkipoluilla, joka on vähän vastoin stereotypistä amerikkalaista.

Oman mausteensa täällä opiskelu saa toki turisteista, mutta eivät he oikeastaan häiritse. Mitä nyt välillä tuntee opiskelevansa turistinähtävyydessä, mutta ainakin siitä voi saada lisämotivaatiota, jos puute joskus pääsisi täällä iskemään =) Kaiken kaikkiaan täällä  minua häiritsee ainoastaan graduni palautuspäivän lähestyminen, mikä tarkoittaa todellista testiä uusille stressinsietotaidoilleni.

Kirjastotunnelmaa.

Opiskeluympäristössä resurssit näkyvät myös. iMac on tavallinen näky käyttämissäni kirjastoissa. Jokaisessa käyttämässäni koneessa on ollut MatLab ja muun muassa Stata. Verrattuna Vaasaan, tämä on todella paljon, koska Vaasassa jo pelkästään Stataa saa hakea - ja päätyä siihen ainoaan meluisaan luokkaan. Tiedonhaussa, sähköpostissa ja weboodin korvikkeessa riittää, että on kirjautunut sisään jo yhdessä paikassa - kuten sähköpostissa tai konetta käynnistettäessä (toisin kuin Vaasassa/Mainzissa). Eihän se ainainen kirjautuminen paljoa aikaa vie, mutta on se mukavaa mennä suoraa lehden kotisivuille ja päästä suoraa kaikkiin artikkeleihin käsiksi ilman turhia välikäsiä. Vasempaan yläkulmaan ilmestyy vain kuvake, joka kertaa Stanfordin yliopiston kirjaston sponsoroineen tämän. Varsin leppoisaa. :)

Kuitenkin olen ainoastaan Vaasassa käynyt yliopistolehtoreiden kanssa lounaalla!

Comments

  1. Hyvä artikkeli! Tälläisiä pääsee harvoin lukemaan. Vaikuttaa siltä, että Suomessa pitäisi parantaa opettajia per oppilas suhdelukua. Sitä kautta paranisi varmasti henki ja toisten opiskelijoiden arvostaminen.

    Tuo viimeinen pointti, että kun kirjautuu koneelle, niin on kirjautuneena kaikkialle on osa sitä, että joku on ajatellut tätäkin prosessia. Pieni, mutta tärkeä ele.

    - Eero

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei, Eero!

      Kiitos kivasta kommentista!

      En kuitenkaan usko, että pelkkä opettaja-oppilas-suhde ratkaisee tätä kokonaisuutta. Täälläkin huomaa suuren eron opiskelijoiden panostuksessa, kun tarkastellaan rahoitusta. Selvästi itse maksavat opiskelijat tekevät selvemmin kaikkensa - varsinkin vaihtareissa näkee tämän. Toisaalta paikalliset opiskelijat ovat paljon tiukemmin valikoituneita tänne + suurin osa paikallisista kandeista on puhtaasti kesälomalla).

      Vaikea nähdä, että Suomessa tulisi lukukausimaksut omakustanteisiksi verorahoituksen sijaan.. Mun pitäis varmaan pikemminkin vain vaihtaa maata, koska Suomi tuskin muuttumaan tässä suhteessa; opiskelijat ottaisivat hurjasti vastaan, tietenkin menettäessään ilmaisen opetuksen. Harva opiskelija kuitenkaan arvostaa opetusta yhtä paljon kuin mitä se maksaa (per vuosi/lukukausi/kurssi/ -saati sitten per luento).

      Täkäläistä systeemiä voisi parantaa hinnoittelemalla jokaisen kurssin erikseen - onhan täälläkin muutamia melko massaluentoja, joihin ei voi mitenkään mennä yhtä paljon resursseja kuin pienryhmäopetukseen. Kun aleneva rajahyöty pätee tässäkin.

      On kyllä mielenkiintoinen kysymys, mikä tekee (kustannustehokkaan) huippuyliopiston.

      Kiitos vielä kommentista! =)
      -Carita

      Delete

Post a Comment

Popular posts from this blog

10 Danish Things

Autumn Miracle in Aarhus, Denmark

One More Writing Class - This Time @Aarhus BSS