Ensimmäinen Viikko

En tiedä, mistä aloittaa. Olen asunut kampuksella kuusi päivää ja niin paljon on tapahtunut. Koen oppineeni paljon mielekkäitä asioita, joita tuskin pystyn sanoilla välittämään. Olen eksynyt kampuksella sata ja yksi kertaa. Olen saanut apua sata ja yksi kertaa. Olen tutustunut Jane Stanfordiin, jonka henki elää yhä kampuksella ja paikallisissa opiskelijoissa. Tärkein Janen toive oli: ”tee muille kuin haluaisit itsellesi tehtävän”. Se elää vähintään opiskelijoiden ja henkilökunnan avuliaisuudessa.  Iloisuuden lähdettä en vielä tiedä, mutta aurinko se ei ainakaan suoranaisesti ole. Harva täällä ymmärtää, miten uskomattoman ihanaa on, kun aurinko paistaa.

Kuten edellisen kappaleen lopusta ehkä voi huomata, olen aloittanut meditoinnin osana onnellisuus-kurssin kotitehtäviä. Otin myös vihdoin opikseni ja vähensin kursseja, jäljelle jäi 10 units. Ihan vain vertailun vuoksi mainittakoon, että 8 units on kokopäiväisen opiskelun raja. Kerroin kehityksestäni tunnilla ja opettaja oli vaikuttunut. Oli vaikuttunut, koska hän oli vaikuttunut. Alkuviikosta olin todella stressaantunut ja melkein poksahtamispisteessä jo pelkästään oleskeluluvan vahvistuksen takia. Toisin sanoen valtiolle tuli ilmoittaa vakituinen osoite Yhdysvalloissa. Onnekseni, tämä olikin tehty puolestani, koska asun kampuksella. Helpotus oli suuri, koska olin jälleen ehtinyt jo hetken pelätä koko kesäni puolesta. Stressasin aivan liikaa. Ajattelin liian usein, kuinka hienossa yliopistossa olen. Ehdin jo ajatella, että opiskeluni oli tärkeämpää kuin alueen kokeminen ja siitä nauttiminen. Käsitin tuolla ”onnellisuus luennolla”, ettei se ole niin tärkeää. Jos oman alansa (positiivinen psykologia) pioneeri, voi sanoa, ettei hänen työnsä ole niin tärkeää kuin pihalla olevat kukat: Miksi minunkaan? Saan kuitenkin 10 unittiin mahtumaan vaikka mitä ja pystyn antamaan kaikkeni niillä luennoilla, joilla olen. Aivan kuten minun odotetaankin.

Kuten ehkä edellisestä saattaa vahingossa huomata, kurssi opettajineen teki suuren vaikutuksen ja odotan taas ensiviikkoa. Sitä ennen pitää vain tehdä läksyjä. On aivan ihanaa saada läksyjä. Opettaja on miettinyt puolestani, mitä luen/lasken/ohjelmoin/kirjoitan. Oppimisprosessi on suunniteltu ja minun tehtävänäni on vain sen toteutus. Tämä on niin luksusta! Tänään palautin ensimmäisen esseeni Adv. Graduate Writing –kurssilla ja huomenna minulla on henkilökohtainen tapaaminen professorin kanssa tekstini pohjalta. Odotan siltä aika paljon, koska kyseisen professorin aika on kallista. Silti, hän käyttää kurssimme jokaiseen jäseneen 20 minuuttia ennen seuraavaa luentoa. Tällaista en ole kokenut Vaasan kieltenkursseilla, mutta niillä osallistujia voi olla lähemmäksi parisen kymmentä, kun tällä kurssilla meitä on seitsemän, joista vain kaksi ovat maisteriopiskelijoita.

Tohtoriopiskelijat ovat mielenkiintoisella tavalla esillä jokaisella kurssillani. He ovat niin opetusavustajina kuin myös opiskelijoina paikalla. Samalla kurssilla istuu toisinaan myös kandeja, mutta silloin puhutaan avoimen lähtötason kursseista. Golf on osoittautunut myös mukavaksi ajanvietteeksi. Opettajani sijainen lupasi, että jos haluan mennä pelaamaan, saan häneltä tai varsinaiselta opettajaltani bägin lainaksi ja he täyttäisivät sen myös mailoilla. Mahdoinkohan ottaa sitä Green Cardia mukaan? Hmm. 

Kampuksella suunnistaminen on aluksi pieni ihme jokaiselle. Tässä minä aloittelen. (vanha kuva)

 

Kampuksen laajuutta on vaikea käsittää ennen kuin täällä yrittää kävellä keskiaukion poikki. Siihen menee jo viitisen minuuttia, jollei kiirehdi. Niinpä minäkin vuokrasin pyörän! Halvalla en päässyt, koska tarvitsin pyörän nopeasti. Kuulemma halvalla saa jostain kampuksen laitamilta. Raha täällä siis näkyy niin suuruutena kuin jatkuvina korjaus- ja parannustyömaina. Osassa tietokoneista raha myös näkyy. Alla on Mac, jossa on Windows käyttöliittymä. Luulen, että tämä johtuu tilasto-ohjelmista, jotka eivät kunnolla pyöri Applella. Tämä ei ole tieto. 

Ikuistin kirjaston koneen.

Mikä tästä paikasta tekee huippuyliopiston? Ainakin rahoille saa vastinetta, kun opiskelijat (tai vanhemmat joissakin tapauksissa) maksavat opintonsa itse – veromarkkoihin ei kosketa. Tällä hetkellä uskon, että ”kouluruoka” on täällä parempaa, koska opiskelijat maksavat sen kokonaan itse. Suomessa opiskelijat miettivät lounasta ostaessaan sitä 2,60€, jonka sijoittavat ruokaansa, vaikka sen todellinen hinta koko yhteiskunnalle on viiden euron tietämillä. Täällä maksetaan itse omasta pussista noin viisi dollaria lounaalta (maisteriopiskelijahinta) enkä ainakaan itse sitä maksaisi, jollei ruoka olisi yleensä monipuolista ja tuoretta. Ai niin: Vaihtoehtoja on paljon, kahvi kuuluu hintaan ja kyseessä on All-You-Can-Eat. Ihan toista kuin Amican pöperöt! Saksalainen kampuslounas oli vaihtoehdoiltaan monipuolinen, mutta sen hinta lähti voimakkaaseen nousuun, jos lisäksi valitsi enemmän kuin perunat ja hedelmän. Oma kirkas suosikkini on siis ruoka täällä. 

Kotipihalla edellisviikkona.

Takapihallani kasvaa palmuja!

Opetuksen mielenkiintoisuus on olennainen osa opiskelijoiden jatkuvaa motivointia. Parhailla opettajilla täällä on samanlainen ote kuin tohtori Kuosmasella Vaasassa, mutta siltä varalta, ettette tunne häntä: Oppitunnit ovat hyvää viihdettä suurimman osan aikaa. Törmäsin tosin jo yhteen opettajaan, johon tämä ei pätenyt – hänen kurssinsa karsiminen lukujärjestyksestä ei harmittanut lainkaan! Ero Vaasaan ja Mainziin on, että opiskelijoille on varattu aikaa. Esimerkiksi MATLABin ohjelmointikurssilaisille järjestettiin vastaanottoaikoja joka viikonpäivälle opiskelijoiden lukujärjestysten pohjalta. Lisäksi akateemisen kirjoittamisen kurssilla tapaamme säännöllisesti kahdestaan tarkastelemaan kehitystä. Opettajia ajaa tähän ”super hyvään palveluun” todennäköisesti opiskelijoiden määrä kurssilla, mikä taitanee vaikuttaa heidän palkkaansa tai ainakin asemaansa.  

Live and Love The Tree.
(kuva ei ole kampukselta)

 Terveisiä sinne Suomeen! :)