My Academic Journey

I'm wordless.  Yes, it is wonderful to meet all the great friends back in Vaasa and in Helsinki. However, California is simply the best place I have ever been. I hope to get back there - someday.  I'm missing the way people respect each other in SF, Palo Alto and at Stanford. I miss the way we were allowed to learn at Stanford. I miss the sport classes. I miss my new friends. I miss my room mates and our home . But okay, even though here ain't any palm trees, I enjoy the Finnish nature. The forests, see and lakes are just - beautiful and important. Luckily one of my friends just moved to California and is writing about it.  So I'll be following the Mr. America's story. He is studing there for a degree. How cool is that? I wish happy autumn to you all! :) My story will continue withing PhD studies in economics and with my happiness project that I explained (very) shortly in the last post - even if it seemed like a bit long...

“Excellence in life, excellence in academic” is the motto of Stanford. That is so true for the ones, who look for more than academics. As I have mentioned in my blog (in Finnish), I took a practical course of happiness. And it changed me in a good way. I learned to meditate and to prioritize also leisure. The lectures were a good help, yet I believe that the book (The Happiness Project) can give you almost the same, if you already know how to meditate. Here is also a blog from the author . First step: Notice. How often do you recognize the beautiful things around you? Such as:   All the colors of flowers, all the plants and all the tiny composites of architecture? They are there. Too many people multitask or suffer from hurry sickness. I was one of those, when I came here. But then, I stopped running. I had always overbooked my schedule with the school since highs school, as I wanted to learn everything. Although, it didn’t make me happier: I ended up st...

Green Library. The Study Place. Second Home. The Place to Be. Viimeistä viikkoa viedään. Se on sekä surullista että ihan mukavaa, koska enää en ole jatkuvassa arvioinnissa. Takana on monta tuntia Matlabiä (kaikella rakkaudella, tuskalla ja onnistumisen riemulla), kirjallisen ilmaisun opettelua ja oman tekstin uudelleen kirjoittamista. Kun on koko ajan pitänyt muistaa jokaisen liikkeen vaikuttavan arvosanaan, on se vaan niin mukavaa, että nyt on lopultakin kaikki suoritettu. Toisaalta, opin paljon. Toisaalta olen hyvin kyllästynyt kuulemaan hokemaa: ”opin paljon”. Siispä, mitä minä opin?  Kesän alussa ohjelmointitaitoni olivat melko lähellä pyöreää nollaa, vaikka muutamaa ohjelmaa on tullut koetettua (SAS, Matlab, Eviews, STATA,…), mutta keskittyminen on näissä ollut aina datan käsittelyssä ja tilastotieteellisissä ominaisuuksissa. Nyt osaan kirjoittaa melko simppeleitä koodeja (käyttäen if-else if-else/end, for loop, while loop …), ymmärrän miten tärkeää koodin komm...

Summer sessionin lopun lähestymisen huomasi ensimmäisenä siitä, miten kämppikset alkoivat voivottelemaan tulevaa asumiseroa. Seuraava askel oli tyynnyttää heidät ja itsekin unohtaa koko asia. Kolmas askel oli minulla äkillinen herääminen todellisuuteen: Toiseksi viimeinen viikko alkoi olla lähestymässä loppua. Minne se kaikki aika meni? Viime viikon vietin melko tiiviisti kurssien parissa... ja niin edelleen. Ei siis mitään kovin mullistavaa, paitsi että löysin edellisviikolla vihdoinkin muut suomalaiset. Olisi pitänyt etsiä heidät hieman aikaisemmin käsiini! Oli ensinnäkin aivan ihanaa puhua taas pitkästä aikaa suomea ja huomata aluksi, kuinka oma aksentti oli amerikkalaistunut jopa suomessa. Mielenkiintoista oli myös, että tuo ulkomaalainen vivahde puheessani kuoli muutamassa päivässä - ja taas jouduin keskittymään enemmän puhuakseni englantia. Silti oli ehdottoman palkitsevaa löytää muita suomalaisia. Saksassa ollessani tuli melkein välteltyä suomalaisia, koska pelkäsin puh...

Rakastuin Californiaan ja tähän opiskelutyyliin. Olin innoissani auringosta, palmuista, arkkitehtuurista ja kotitehtävistä, jotka oli aivan pakko tehdä, jos halusi kursseja läpi. Kahdenkeskiset oppimistuokiot professorin/lehtorin/TA:n kanssa kiehtoivat. Jopa aamiaisvohvelit saivat minut niin hämilleni, että otin eräästä yksilöstä kuvan. Lounaastakin pidin aluksi kovasti. Alle 5 dollarilla sai syödä vaikka mitä! Myös jälkiruoka kuului mukaan kahvineen , kakkupaloineen ja jäätelöineen. Lisäksi hedelmien ottaminen mukaan vaikuttaa olevan ihan sallittua toimintaa. Ajattelin jopa kirjoittavani oman tekstin ruokailuista. Kuinka paljon enemmän USA:ssa sai samalla hinnalla kuin Matildassa katselee samaa tylsää ruokaa päivästä toiseen. Lopulta huomasin kuitenkin syöväni lähinnä itsekasaamiani hampurilaisia lounaaksi, koska 1) ne ovat aina hyviä 2) ne eivät koskaan ole tulisia tai mauttomia 3) jonojen ollessa pitkät ja luentojen lähestyessä ei paljoa kiinnosta jonottaa pettyäkseen pienten kandi...

Janet Fishin tuntomerkki: kultakala. Usein hän maalaa myös lasia. Tänään, USAn kansallispäivänä 7/4/2013, kuten täkäläiset päivämäärät kirjoittavat, oli koko kampuksen vapaa päivä. Aamusta tämän huomasi jo pihalla pelattavan bierpongin muodossa - ja kämppiksen kokkailusta! Hän leipoi mansikkapiiraan ja verhosi sen Yhdysvaltain lipun väreillä. Itse vietin rennon ja hitaan aamun, söin lounasta toisen kämppiksen kanssa ja suuntasin iltapäivästä Cantor Arts Centeriin . Voisin päivitellä, kuinka laaja ja monipuolinen kampus on verrattuna kahteen muuhun kokemaani kampukseen, mutta olen omistanut aiheen jo kokonaan omalle tekstilleen, joka tulee myöhemmin - kun tunnen kampuksen ja yliopiston vielä paremmin. Tällä kertaa vuorossa on kuvakas kertomus, koska - tänään oli taidepäivä!  Untitled, 1991. Deborah Butterfield, 1949  --> Ensimmäisenä aulassa tervehtii tämä mahtava puuhevonen, joka on oikeasti tehty bronssista. Sen luonnosversio oli sen sijaan puuta. Tämä oli ...

En tiedä, mistä aloittaa. Olen asunut kampuksella kuusi päivää ja niin paljon on tapahtunut. Koen oppineeni paljon mielekkäitä asioita, joita tuskin pystyn sanoilla välittämään. Olen eksynyt kampuksella sata ja yksi kertaa. Olen saanut apua sata ja yksi kertaa. Olen tutustunut Jane Stanfordiin, jonka henki elää yhä kampuksella ja paikallisissa opiskelijoissa. Tärkein Janen toive oli: ”tee muille kuin haluaisit itsellesi tehtävän”. Se elää vähintään opiskelijoiden ja henkilökunnan avuliaisuudessa.   Iloisuuden lähdettä en vielä tiedä, mutta aurinko se ei ainakaan suoranaisesti ole. Harva täällä ymmärtää, miten uskomattoman ihanaa on, kun aurinko paistaa. Kuten edellisen kappaleen lopusta ehkä voi huomata, olen aloittanut meditoinnin osana onnellisuus-kurssin kotitehtäviä. Otin myös vihdoin opikseni ja vähensin kursseja, jäljelle jäi 10 units. Ihan vain vertailun vuoksi mainittakoon, että 8 units on kokopäiväisen opiskelun raja. Kerroin kehityksestäni tunnilla ja opett...