My Academic Journey

Vilkaisin äsken erästä vanhaa tekstiäni onnellisuus-projektistani. Nyt tarkastellessa omaa elämää huomaa, miten meditoinnin lopettaminen ja työmäärä ovat jälleen painaneet maanrakoon. Syksyn kulunein sana oli stressi. Jokaviikkoinen junailu Vaasa-Helsinki-Vaasa teki ajantajusta lopullisesti muhennosta. Paljon tuli opittua ja entistä selvemmin tuli selväksi, kuinka vähän sitä tietääkään.  Oppiminen on ihanaa. Ahaa-elämyksen maku on mauista maukkain. Toisaalta tuska siitä, ettei jotain asiaa ymmärrä, on mitä karvaisin. Siitä huolimatta ahaa-elämyksiä  vain jaksaa jahdata. Suuressa luokassa muodostuu vaikeammin keskustelua ja ilman inhimillisen kokoisia harjoitusryhmiä on ymmärtämättömyyden sattuessa vaikea uskaltaa kysyä. Jos kysymys tulee "nieltyä", se voi jäädä vaivaamaan useampia ihmisiä luokassa. Ryhmässä kysymään ei voi pakottaa. Jos opettaja /opetusavustaja on helposti lähestyttävä, kysymyksen pystyy periaatteessa esittämään tunnin jälkeen. Lopussa kiitos seisoo: E...

En osannut kuvitellakaan kuinka haastavia jatko-opinnot voivat olla. Syksyllä vapaata oli niin vähän, että myös blogi on pölyttynyt. Oman mausteensa syksyyn toi Helsinki-Vaasa matkustaminen, joka vei keskimäärin 8 h/vko, koska kaikki Suomen yliopistot järjestävät kurssit yhteistyössä Helsingissä. Junassa työskentely on oma lukunsa: kuinka keskittyä täysin abstraktiin matemaattiseen malliin, jos samassa vaunussa on kiljuvia lapsosia tai puhelimeen huutavia matkustajia. Voit kuvitella, että se on aika vaikeaa - ja vähäistä vapaa aikaa ei haluaisi myöskään kuluttaa kyseisessä ympäristössä.  Olin aina kummastellut, miksi oppiaineemme opetushenkilökunta varoittelivat ja pelottelivat tohtoriopintojen vaikeudella, kun kandiopinnot olivat suhteellisen helppoja ja maisteritason kursseista sai hyviä numeroita käymällä luennolla ja hoitamalla hommansa hyvin. Vasta nyt joulukuussa olen lopullisesti ymmärtänyt, mistä oli kysymys. Kaikkien kurssien tuloksia ei ole tullut, mutta: en ole kosk...

Uusi lukukausi on täysin korkattu. Eilen aloittelimme mikron parissa ja tänään lämmittelimme makrotaloustieteessä. Mikro vaikuttaa ainakin minulle haastavammalta, mitä ei olisi uskonut maisteriopintojen perusteella. Makro sen sijaan vaikuttaa oikein viihdyttävältä - ainakin luennoiltaan. Tunnelmat olivat kuitenkin aivan toiset, kun pääsin Rikhardinkadun kirjastolle ja aloin katsoa materiaaleja läpi. Siellä abien keskellä tulee herkästi mietittyä, että miten tässä nyt näin kävi, täällä taas. Ehdotuksia muista potentiaalisista hiljaisista lukupaikoista keskustassa otetaan vastaan!:)  Tänään tuntui ensimmäistä kertaa siltä, ettei näistä kursseista ole turhaa kuultu pelottelua muutaman viimeisen vuoden aikana.yliopistokuplan ulkopuolella voisi olla helpompaa, mutta oppiikohan siellä yhtä paljon.. Ainakin tervetulopuheesta jäi mieleen kaksi erityisen kannustavaa sanontaa: 1. Et ole yksin, kato ympärillesi (meitä on yli 30 uutta taloustieteen jatko-opiskelijaa Suomessa, kaik...

Aloitus suoraa 14 h lennon jälkeen oli melkoinen high score. Vaikka fiilis oli aluksi pirteä, piti loppuajasta taistella, jotta pysyi hereillä. Oman mausteensa tähän toi kulttuurishokki luento kulttuurissa. Stanfordissa minut oli hemmoteltu piloille luentojen äärimmäisellä hyödyllisyydellä, jossa lähes jokainen luennoitsijan sana oli täyttä faktaa tai faktan tulkintaa (tai motivaatiointia). Tömähdys oli pienoinen, kun luennoitsija(kin) oli ajoittain hieman hukassa sisällössä kuten kuka tahansa oman fokuksensa ulkopuolella. Muutamia todella hyviä koppeja häneltä silti sai ja Matlabin esittely oli ehdottomasti paras osio. Siinä jo uskaltauduin mukaan keskusteluun. Vaasassa odotti monta mukavaa yllätystä niin kotoa kuin uudelta työpaikalta.  Ensinnäkin ensimmäinen päivä sujui todella mukavasti, jota en ollut osannut odottaa. Lisäksi koin voittaneeni lotossa: sain ihanan valoisan työhuoneen ja pöytäkoneen kahdella näytöllä. Allekirjoitan näkemyksen, että lisänäyttö lisää työtehoa...

Green Library. The Study Place. Second Home. The Place to Be. Viimeistä viikkoa viedään. Se on sekä surullista että ihan mukavaa, koska enää en ole jatkuvassa arvioinnissa. Takana on monta tuntia Matlabiä (kaikella rakkaudella, tuskalla ja onnistumisen riemulla), kirjallisen ilmaisun opettelua ja oman tekstin uudelleen kirjoittamista. Kun on koko ajan pitänyt muistaa jokaisen liikkeen vaikuttavan arvosanaan, on se vaan niin mukavaa, että nyt on lopultakin kaikki suoritettu. Toisaalta, opin paljon. Toisaalta olen hyvin kyllästynyt kuulemaan hokemaa: ”opin paljon”. Siispä, mitä minä opin?  Kesän alussa ohjelmointitaitoni olivat melko lähellä pyöreää nollaa, vaikka muutamaa ohjelmaa on tullut koetettua (SAS, Matlab, Eviews, STATA,…), mutta keskittyminen on näissä ollut aina datan käsittelyssä ja tilastotieteellisissä ominaisuuksissa. Nyt osaan kirjoittaa melko simppeleitä koodeja (käyttäen if-else if-else/end, for loop, while loop …), ymmärrän miten tärkeää koodin komm...

Ehdottomasti yksi ihanimmista päivistä oli retkipäivä Muir Woodsiin kämppiksieni ja ystäväni kanssa. Eniten odotin suuria puita. Oletin, että ne olisivat niin isoja, ettei mielikuvitukseni riittäisi niiden ympärysmitan kuvittelemiseen. Niiin isoja puita ei sentään löytynyt, mutta kokoa ja näköä oli edustettuna. Annan kuvien puhua puolestaan. Vaellusreittimme erottuu osittain vaalean vihreällä. Sitä ennen kävimme tsekkaamassa Cathedral Groven ja Pinchot Groven. Yksi niitä isoimpia puita. Muutkin tykkäsivät tästä yksilöstä! Maisemaa vaelluksemme Muir Woodsin ulkoiselta osalta. Karttatyttö!

Summer sessionin lopun lähestymisen huomasi ensimmäisenä siitä, miten kämppikset alkoivat voivottelemaan tulevaa asumiseroa. Seuraava askel oli tyynnyttää heidät ja itsekin unohtaa koko asia. Kolmas askel oli minulla äkillinen herääminen todellisuuteen: Toiseksi viimeinen viikko alkoi olla lähestymässä loppua. Minne se kaikki aika meni? Viime viikon vietin melko tiiviisti kurssien parissa... ja niin edelleen. Ei siis mitään kovin mullistavaa, paitsi että löysin edellisviikolla vihdoinkin muut suomalaiset. Olisi pitänyt etsiä heidät hieman aikaisemmin käsiini! Oli ensinnäkin aivan ihanaa puhua taas pitkästä aikaa suomea ja huomata aluksi, kuinka oma aksentti oli amerikkalaistunut jopa suomessa. Mielenkiintoista oli myös, että tuo ulkomaalainen vivahde puheessani kuoli muutamassa päivässä - ja taas jouduin keskittymään enemmän puhuakseni englantia. Silti oli ehdottoman palkitsevaa löytää muita suomalaisia. Saksassa ollessani tuli melkein välteltyä suomalaisia, koska pelkäsin puh...

Aika se vain kiitää ja toiset välikokeet lähestyvät. Tällä kertaa perustelen kuitenkin, miksi Stanford on hyvä paikka oppia. Ensinnäkin, ympäristö tekee paljon. Kampus on kaunis, kuten Vaasassa ja toisin kuin Mainzissa. Jos kulkiessaan kiinnittää huomiota, kasvit ja arkkitehtuuri ovat erittäin kauniita ja ilahduttavia. Mutta ihmisissä täällä on jotakin erikoista.  Kuten saatatte tietää, Stanford ei ole pelkästään yliopisto. Se on elävä muistomerkki nuorena menehtyneelle Jr. Leland Stanfordille, jonka äiti omisti loppuelämänsä yliopistolle antaen tälle kaiken. Leland Juniorin vanhempien ajatuksena oli, että kaikki Kalifornian lapset voivat olla heidän lapsiaan. Näin jokainen opiskelija on tavallaan täällä adoptoituna ja Stanfordin perheen kasvatusperiaatteet näkyvät. Honor-koodin lisäksi hyvin selvästi erottuva periaate on: "Tee muille kuin haluaisit itsellesi tehtävän". Tämä elää jokaisessa opiskelijassa. Kunnioitus kanssaopiskelijoita kohtaan on aivan eritasolla kuin Va...

Rakastuin Californiaan ja tähän opiskelutyyliin. Olin innoissani auringosta, palmuista, arkkitehtuurista ja kotitehtävistä, jotka oli aivan pakko tehdä, jos halusi kursseja läpi. Kahdenkeskiset oppimistuokiot professorin/lehtorin/TA:n kanssa kiehtoivat. Jopa aamiaisvohvelit saivat minut niin hämilleni, että otin eräästä yksilöstä kuvan. Lounaastakin pidin aluksi kovasti. Alle 5 dollarilla sai syödä vaikka mitä! Myös jälkiruoka kuului mukaan kahvineen , kakkupaloineen ja jäätelöineen. Lisäksi hedelmien ottaminen mukaan vaikuttaa olevan ihan sallittua toimintaa. Ajattelin jopa kirjoittavani oman tekstin ruokailuista. Kuinka paljon enemmän USA:ssa sai samalla hinnalla kuin Matildassa katselee samaa tylsää ruokaa päivästä toiseen. Lopulta huomasin kuitenkin syöväni lähinnä itsekasaamiani hampurilaisia lounaaksi, koska 1) ne ovat aina hyviä 2) ne eivät koskaan ole tulisia tai mauttomia 3) jonojen ollessa pitkät ja luentojen lähestyessä ei paljoa kiinnosta jonottaa pettyäkseen pienten kandi...

Janet Fishin tuntomerkki: kultakala. Usein hän maalaa myös lasia. Tänään, USAn kansallispäivänä 7/4/2013, kuten täkäläiset päivämäärät kirjoittavat, oli koko kampuksen vapaa päivä. Aamusta tämän huomasi jo pihalla pelattavan bierpongin muodossa - ja kämppiksen kokkailusta! Hän leipoi mansikkapiiraan ja verhosi sen Yhdysvaltain lipun väreillä. Itse vietin rennon ja hitaan aamun, söin lounasta toisen kämppiksen kanssa ja suuntasin iltapäivästä Cantor Arts Centeriin . Voisin päivitellä, kuinka laaja ja monipuolinen kampus on verrattuna kahteen muuhun kokemaani kampukseen, mutta olen omistanut aiheen jo kokonaan omalle tekstilleen, joka tulee myöhemmin - kun tunnen kampuksen ja yliopiston vielä paremmin. Tällä kertaa vuorossa on kuvakas kertomus, koska - tänään oli taidepäivä!  Untitled, 1991. Deborah Butterfield, 1949  --> Ensimmäisenä aulassa tervehtii tämä mahtava puuhevonen, joka on oikeasti tehty bronssista. Sen luonnosversio oli sen sijaan puuta. Tämä oli ...