Posts

Stanford vs Vaasa vs Mainz

Image
Aika se vain kiitää ja toiset välikokeet lähestyvät. Tällä kertaa perustelen kuitenkin, miksi Stanford on hyvä paikka oppia. Ensinnäkin, ympäristö tekee paljon. Kampus on kaunis, kuten Vaasassa ja toisin kuin Mainzissa. Jos kulkiessaan kiinnittää huomiota, kasvit ja arkkitehtuuri ovat erittäin kauniita ja ilahduttavia. Mutta ihmisissä täällä on jotakin erikoista.  Kuten saatatte tietää, Stanford ei ole pelkästään yliopisto. Se on elävä muistomerkki nuorena menehtyneelle Jr. Leland Stanfordille, jonka äiti omisti loppuelämänsä yliopistolle antaen tälle kaiken. Leland Juniorin vanhempien ajatuksena oli, että kaikki Kalifornian lapset voivat olla heidän lapsiaan. Näin jokainen opiskelija on tavallaan täällä adoptoituna ja Stanfordin perheen kasvatusperiaatteet näkyvät. Honor-koodin lisäksi hyvin selvästi erottuva periaate on: "Tee muille kuin haluaisit itsellesi tehtävän". Tämä elää jokaisessa opiskelijassa. Kunnioitus kanssaopiskelijoita kohtaan on aivan eritasolla kuin Va...

Yli puolivälin

Image
Rakastuin Californiaan ja tähän opiskelutyyliin. Olin innoissani auringosta, palmuista, arkkitehtuurista ja kotitehtävistä, jotka oli aivan pakko tehdä, jos halusi kursseja läpi. Kahdenkeskiset oppimistuokiot professorin/lehtorin/TA:n kanssa kiehtoivat. Jopa aamiaisvohvelit saivat minut niin hämilleni, että otin eräästä yksilöstä kuvan. Lounaastakin pidin aluksi kovasti. Alle 5 dollarilla sai syödä vaikka mitä! Myös jälkiruoka kuului mukaan kahvineen , kakkupaloineen ja jäätelöineen. Lisäksi hedelmien ottaminen mukaan vaikuttaa olevan ihan sallittua toimintaa. Ajattelin jopa kirjoittavani oman tekstin ruokailuista. Kuinka paljon enemmän USA:ssa sai samalla hinnalla kuin Matildassa katselee samaa tylsää ruokaa päivästä toiseen. Lopulta huomasin kuitenkin syöväni lähinnä itsekasaamiani hampurilaisia lounaaksi, koska 1) ne ovat aina hyviä 2) ne eivät koskaan ole tulisia tai mauttomia 3) jonojen ollessa pitkät ja luentojen lähestyessä ei paljoa kiinnosta jonottaa pettyäkseen pienten kandi...

Taidemuseo kampuksella

Image
Janet Fishin tuntomerkki: kultakala. Usein hän maalaa myös lasia. Tänään, USAn kansallispäivänä 7/4/2013, kuten täkäläiset päivämäärät kirjoittavat, oli koko kampuksen vapaa päivä. Aamusta tämän huomasi jo pihalla pelattavan bierpongin muodossa - ja kämppiksen kokkailusta! Hän leipoi mansikkapiiraan ja verhosi sen Yhdysvaltain lipun väreillä. Itse vietin rennon ja hitaan aamun, söin lounasta toisen kämppiksen kanssa ja suuntasin iltapäivästä Cantor Arts Centeriin . Voisin päivitellä, kuinka laaja ja monipuolinen kampus on verrattuna kahteen muuhun kokemaani kampukseen, mutta olen omistanut aiheen jo kokonaan omalle tekstilleen, joka tulee myöhemmin - kun tunnen kampuksen ja yliopiston vielä paremmin. Tällä kertaa vuorossa on kuvakas kertomus, koska - tänään oli taidepäivä!  Untitled, 1991. Deborah Butterfield, 1949  --> Ensimmäisenä aulassa tervehtii tämä mahtava puuhevonen, joka on oikeasti tehty bronssista. Sen luonnosversio oli sen sijaan puuta. Tämä oli ...

Ensimmäinen Viikko

Image
En tiedä, mistä aloittaa. Olen asunut kampuksella kuusi päivää ja niin paljon on tapahtunut. Koen oppineeni paljon mielekkäitä asioita, joita tuskin pystyn sanoilla välittämään. Olen eksynyt kampuksella sata ja yksi kertaa. Olen saanut apua sata ja yksi kertaa. Olen tutustunut Jane Stanfordiin, jonka henki elää yhä kampuksella ja paikallisissa opiskelijoissa. Tärkein Janen toive oli: ”tee muille kuin haluaisit itsellesi tehtävän”. Se elää vähintään opiskelijoiden ja henkilökunnan avuliaisuudessa.   Iloisuuden lähdettä en vielä tiedä, mutta aurinko se ei ainakaan suoranaisesti ole. Harva täällä ymmärtää, miten uskomattoman ihanaa on, kun aurinko paistaa. Kuten edellisen kappaleen lopusta ehkä voi huomata, olen aloittanut meditoinnin osana onnellisuus-kurssin kotitehtäviä. Otin myös vihdoin opikseni ja vähensin kursseja, jäljelle jäi 10 units. Ihan vain vertailun vuoksi mainittakoon, että 8 units on kokopäiväisen opiskelun raja. Kerroin kehityksestäni tunnilla ja opett...

Ensimmäiset päivät

Image
Terveiset täältä toiselta puolelta Yhdysvaltoja!   Aikaero on ottanut toiminnasta oman veronsa, mutta paljoon on silti venytty. Ensimmäisenä päivänä ehdittiin ajella Cable Cars:eilla, joihin on muuten todella pitkät jonot päätepysäkeillä. Fisherman's Wharf oli myös aika kiva laivoineen ja turistihoukuttimineen. Myös pelihalli löytyi. Samoin hienoja Amerikkalaisia (sotilas)sukellusveneitä yms!  Jonotimme kyytiin lähes tunnin ja kyyti oli sen arvoinen, ehdottomasti! Kuljettajilla riitti huumorintajua ja vaunut olivat kerta kerralta vain herttaisempia. Cable Carilla matkasimme Fisherman's Wharfille. Fisherman's Wharfilla hauskin yksittäinen tapahtuma oli postikorttien osto. Löysimme hyvän diilin: seitsemän korttia dollarilla. Valikoituamme kortit menimme kassalle. Myyjä kysyi, tarvitsemmeko pussia ja ilmoitti lähes heti perään, että se maksaa kaksi dollaria. Olimme hieeman äimän käkenä, mutta onnistuin hymyillä ja sanoa, että sitten emme ota sitä sittenkään. ...

Lentoon!

Lentomatka alkoi yhden tärkeän esineen unohduksella, mutta onneksi paperit olivat mukana. Ennen checkiniä oli jo ensimmäinen turvatarkastus, jossa katsottiin oleskeluluvat ja kyseltiin laukkujen sisällöstä ja pakkaamisesta. Lisäksi virkailijoita rauhoitti tieto siitä, että olimme koko ajan pitäneet laukkujamme silmällä. Kuulemma uusin terroristien villitys on sujauttaa laukkuun pommi tai antaa lahja/esine, jonka sisällä on pommi. Kovimman sykkeen sitten bussiin juoksun sain, kun visan lisäksi pyydettiin näyttämään I-20 paperi. Olin jo ehtinyt selata ja antaa virkailijalle aivan kaikki aiheeseen liittyvät paperit, kun suurlähetystön lähettämä kuori, jossa passini palautettiin visaleimalla varustettuna takaisin minulle, osui virkailijan silmään. Onneksi hän kysyi, että oliko kirje suurlähetyksestä ja sanoi paperin todennäköisesti olevan siellä. Pingo! Tänään siis opin, että visan+passin lisäksi minun on kannettava aina mukanani paperia, jossa näkyy tarkat tiedot lukukaude...

Miten saada 2 kk tavarat yhteen matkalaukkun?

Image
Vaikka tämän pitäisi olla jo tuttua viime vaihdon jälkeen, pakkaaminen tuntuu vielä epätodelliselta! Mielessä pyörii, että "olenko minä ihan oikeasti lähdössä huippuyliopistoon", "oikeastiko olen toisella puolella maapalloa viikon kuluttua?" Ja "mitä minä oikein teen?". No ainakin minä pakkaan. Aloitin eilen valitsemalla kengät (lenkkarit jalkaan, 2 korkokengät (toiset toimivat myös sandaaleina) ja laittamalla tanssipuvun lähtevät pinoon (ei sitä koskaan tiedä, vaikka saman lajin edustajia löytyisi!). Sorruin siis jo yhteen samaan virheeseen kuin viimeksi: kahdet korkeat korot. Mutta pitäähän naisella kenkiä olla ;) Laukkujakin tulee mukaan kolme. Aina käytettävä koululaukku ja alla esitetyt.  JosJoskusEhdinUlos-laukku ja Vapaa-ajanSeikkailu-laukku Eikä tässä tietenkään kaikki. Huiveja otan kaksi. Toinen Mikon äidiltä saatu ja toinen ihan omalta äidiltä saatu. Näin vetoherkkänä ihmisenä huivit ovat must. Pieni lääkevarasto on myös must. Viimeksi ...